Search
  • Uuden äärellä, Minja

Kuinka kohdata sureva omainen?



Meillä jokaisella on omat haasteemme elämämme polulla ja kivikkomme maailman merillä, mutta siitäkin huolimatta tai sen seurauksena, tarpeemme yksilönä ovat lopulta samat;

tulla hyväksytyksi ihmisinä ja olla osa suurempaa yhteisöä.


Meille useammalle, ainakin aikuisiän saavuttaneelle, on joskus tullut vastaan tilanne, jossa ystävämme, tuttavamme tai sukulaisemme on kokenut läheisen ihmisen kuoleman, emmekä tiedä, mitä siinä tilanteessa sanoisimme.


Koska kuolema on yksi ihmiselämän pelottavimmista asioista, virstanpylväistämme se viimeinen, siitä puhuminen, sen kohtaaminen ja suruun osaa ottaminen, on äärimmäisen vaikeaa ja vaivaannuttavaa.Tähän lienee montakin syytä.


Entisaikoina kuolema oli perheille ja yhteisölle vahvasti arjessa läsnä, mutta raskaana tapahtumanakin,osa arkea ja yhteisöllisyyttä. Nykymenoja ohjaa pitkälle kirkolliset systeemiset rutiinit ja seremoniat.


Nykyinen hautajaiskulttuurimme keskittyy vahvasti kuoleman ympärille, surun vahvistamiseen ja eron kuvailemiseen. Kirkollisten hautajaisten protokolla ja rituaalit elävät vahvana, joka toisaalta luo meille ihmisille uskoa, turvallisuuttakin, mutta kaipaisi ehdottomasti osakseen laajamittaista vuorovaikutteisuuden ja osallistamisen kulttuuria.


Hautajaistapahtumassa kaikki osalliset voisivat olla aidosti dialogissa ja vapautuneesti mukana saattamassa läheistään, osoittaa arvostusta yhteisellä taipaleella ja kokea siinä hetkessä yhteisöllisyyttä, jaettuina kokemuksina. Tämä muuttaisi myös kulttuuriamme kuoleman kohtaamisessa.


Kokemukseni mukaan, jota muuten myös useat tutkimukset tuntuvat vahvistavan, läheisensä menettänyt ihminen ei ensisijaisesti kaipaa osakseen kankeita kliseitä, vaan aitoja kohtaamisia. Digitaalisessa maailmassa yhteisöllisyyden kokemus rajoittuu sydän emojien ja voimia- kommenttien mereen. Ja sekin on lohdullista.


Mutta aidot kohtaamiset, yhdessä jaetut hetket, ovat aitoa todellisuutta ja siksi myös oivia mahdollisuuksia meille jokaiselle kasvaa ja kehittyä ihmisinä, surevan kohdatessamme. Koska me ihmiset olemme erilaisia, me myös suremme eri lailla.


Tärkeämpää, kuin se mitä sanomme, on miten sen sanomme. Sanojemme sävyt, eleemme, ilmeemme ja erityisesti läsnäolomme siinä hetkessä, ovat tärkeintä juuri sillä hetkellä.


Oma kokemukseni on osoittanut, että paras keino lohduttaa surevaa, on ensisijaisesti hiljentää oma mielensä, kuunnella sydäntään, olla hetkessä rohkea ja ehdottoman läsnä.

Kasvaaksemme, me ihmiset tarvitsemme kaikenlaisia kokemuksia.


Elämä tarjoilee meille jokaiselle kokemustemme myötä myös mahdollisuuden antaa tai ottaa vastaan apua, kuunnella tai tulla kuulluksi. Rakastaa tai kokea rakkautta.


Minä uskon yksinkertaisiin asioihin. Uskon, että onnellisuuden lähde on sisällämme arvostuksessa, rakkaudessa ja yhteydessä itsemme ja sen myötä myös toisiimme. Kun kuuntelemme sydäntämme, meidän on helpompi kuulla toisiamme.


------

Voimia, <3